Alastalon salissa 16/23

Kuudestoista luku.

Parkinkirjojen kirjoittamista ei jatketakaan tässä luvussa, koska on muuta estettä ja ajatuksen aihetta, ja Siviän jättämä totivesikannu edelleen röyhää laattialla, kunnes Härkäniemi sen nostaa ja kantaa kiehuvia kämmenurakalla, vaikka varvaspolskassa, kynsissänsä pöydälle sylkemään.

Kun ukkonen on ohitse, olkoon se sitten pikkainen suvipäivän priiska leppeän poutasinen otsilta, tai jylympi jaakonpäivänjälkeinen vedenkaato taivaankannen kaikista avoluukuista ja porttisaranoitten vonkumilta, niin on aina ilman, maauumenen huokosten ja luontokappalten, niin ihmisten kuin kedolla poikivaistenkin ihossa, luissa ja munaskuitten vapisussa tuokion tuntotila, jolloin itsekukin ja kaikki kuuntelee itseensä, jokos tähän loppui, ja loppuikos kaikki, vai tuleekos vielä enemmän ja jyriseekös taas ja rakoileeko taivas niskoihin? Alastalon salissakin oltiin nyt etukamarin oven sulkeman ja tupakamarin laattian paukkuman jälkeen visusti, ja istuttiin ajatukset kullakin alallansa koolla ja silmät jokaisella vartioituina kotona sellainen kestämä, että sen ajalla olisi joku piittaamaton, niinkuin esimerkiksi Karjamaan Eenokki tai muuten paksutietoisempi, kuten Lahdenperän lautamies, saattanut ajattelemattomissaan vaikka hakea nenäliinansa taskusta ja päristellä korvat lukkoon ympärillä ja tunnot umpeen. Semmoista ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Eenokki, joka jo aikoja sitte oli saanut taksinsa pöydän vieressä loppuun ja nimensä parkkikirjan paperille, oli jo palannut paikoillensa takaisin ja istui sohvan päässä piippu jo taaskin suupieleen pistettynä ja ties' missä ajatuksissa, Siviän näkemisen vuoksi esimerkiksi sitä aprikoiden, oliko vaimoväki kotona sittenkään äkännyt käydä varistamassa valakalle heiniä ullakolta, niinkuin hän lähtiessään käski ja niinkuin koni jalkavaivaisena tallissa seisoessaan tarvitsi; Lahdenperä taas, paitsi sitä, että hän isosempiensa seurassa ja tuomarien ja komsarjusten ryypyillä ainakin noudatti siivosuisuutta ja muuta ruumiin pidättyväisyyttä, oli tällä erällä ja tämän päivän datumilla myöskin liiaksi tosissaan tapauksen menosta jutunjahninan sikinsokissa ja jänisjuoksuissa milloin melkein kuin metsäkaupan närpeillä, milloin muilla pahuksen kaarestuksilla ja karkupoukoilla, oli liika tosissaan istuakseen sohvalavitsan nahkatopninkeilla täydeltään koko persoonallaan ja sillä takatyven levollisella lakeudella, jota mies vieraissa tarvitsee turvallisen leuanviljelemisen ja äänenpidon varalta ja tanaksi. Istuttiin siis pieni siemaus yhä vieläkin hiljaa salissa, vaikka tuolien narahteluista kuuli ja visseistä sääripotkojen siirroista ja vaihtamisista ymmärsi, että jahtia oli itsekullakin ja useallakin ajatuksissansa sakeamman tai ohuemman tukkansa varjoissa, ja että vain viisaus pidätti järkevää avaamasta suuta, ennenkuin joku muu oli pukahtanut ja tyhmemmät lähteneet edeltä liukkaille.

Alastalo tietenkin isäntänä salissansa, ja, tarkasti ottaen, myöskin isolta osalta ja ainakin alkuryskäykseltä syypäänä siihen, että tässä nyt istuttiin kuin reenkuorma kinoksessa: eteenpäin ei päässyt, taaksepäin ei juossut ja umpihanki kummallakin vierellä! Alastalo tietenkin olisi nyt ollut näissä hämminkeissä ja tanhuan tukkoutumilla lähin velkapää lapion varteen ja hartiaväkeen veräjän suun puhdistamiseksi, mutta, tosi tunnustaen, Alastalo tunsi tällä tiimalla itse seisovansa vyötäryksiä myöten hankisotkussa ja saapassohjossa, ja lapio, jos semmoisia olikin tusina vajassa ja kotona, niin tällä tiukalla, kun varsiasetta käteen tarvittiin, ei ollut ainoatakaan, edes ojakuuppaa, kynsiin! Pitikin äsken sattumaan vahinko ja pääsemään suusta ja hammastarhasta tuo pahanhengen pyräys Pukkilaa päin laseja ja naama-akkunoita, mutta onkos ihminen mikään suolinkainen, ja kärsivällisyyden astia sydämensapessa mikään Zarpathin lesken tuoppikruukku, jotta mittaa pitäisi venymään minkäkin ruostuneen särkikoukun rautaiseen ruotopiikkiin sorkittavaksi ja piimää piisaamaan kenenkäkin Petterin ja elämänikäisen Pihlmannin päiväkaupalla ja viikko-akordilla kutkuttavaksi kurkkunsa kurjentoroon ja pohjattomaan kiusankiuluun! Eihän mies ja minä mikään mennätalvena ammutun kettukoiraksen tämänvuotinen häntälorvi ole, jota käännellään, kuinka tykätään! ajatteli Alastalo, vieläkin huulikarvat närillään, vihastumisen röyhäyksiä, vaikka viisaus jo kuiskuttelikin korvan juuressa, että pahus ja perhana ja koko päivän harmi oli sittenkin lepytettävä, vaikka sitte seipään olisi nieltävä itsensä koko kuusiselta mitaltansa ja miehen siepattava itse itseänsä niskasta ja nakattava kuperkeikalta sisusäkki ja oma selkä ryhillä kannettavaksi, ja että ilvesotus navetossa ja Pukkila salissa oli kesytettävä, toinen kita-elukasta kynnettömäksi oinaaksi ja toinen pukkivasta vuohenkaljusta kykkiväksi karitsavuonaksi, jos tässä tänäpänä mielittiin villaa koreihin korjata ja koko katras määkä määkältä kallistaa karsinassa suosiolta sylipolvelle ja ynähuulin keritsinten liuskittavaksi!

Tytön tuikkukin, Siviän sirkkukorva sattuu vahingon varpailta oven suuhun juuri parhaimpaan viserrykseen, kun isä ja mies-ihminen on omissansa, ja pahimmillaan purkaa sapen paksua sydämiltänsä parkittuihin naapurinahkoihin, noukkii, sirpan tippa, murenen lehtiinsä, tyttölapsen korvalehtiin, vaikkei hänelle mitään puhuta ja vaikkei asioita ymmärrä ja vaikkei kukaan ole käskenyt kuuntelemaan, korjaa näppärästi murenenrakeen talteen korvansa kamariin hiustensa varjossa, noukkii ymmärryksensä nirkoon ja flikkajärkensä kärkeen, ja annas olla, kun suuttuu, minun tyttäreni, ilmikipenäksi ja naiskoron paukuttelijaksi keskellä laattiata ja kaikkien edessä, suuttuu kuin silmitön kana ja Eevastiina rippipäällä ja pyykkipäivänä, niin että vihastua olisi pitänyt ja torua täytynyt ihmistenkin ja Langholman vuoksi, ellei surku olisi purrut sydänkerää oman lapsen puolesta ja suu pysynyt kiinni, koska totuuden vuoksi sittenkin oli tunnustettava oma leuka pääsyylliseksi ja itse-Aatami vikapääksi näissä kommelluksissa ja perisynnin pyräyksissä. Minkäs tässä nyt teki, ja mitäs naamaa piti kantaa näkyvillä puolillaan, kun ei vanhana ja ahavanahkaisena miehenä oikein ymmärtänyt, kehtasiko tässä ijässä enää hävetäkään, niinkuin luonto kuiskasi! Lörppä hän kuitenkin oli ollut, se oli selvä ja rehellinen asia, ja lörppä oikein kannunlaitojen vuotamilta ja täystiinun ravistumalta, kun kesken tärkeitä toimituksia ja parasta parkkikirjan kirjoitusta antaa Pukkilan praakkeinensa viekotella itsensä ja suuttuu melkein napit lentämään liiveistänsä ja nahat ratkeille järkensä ympäriltä! Alastalo nuhteli, ja nuhteli ansiosta itseänsä (kun miehenkin ja täysi-ikäisen pitää joskus kiiliä lapsena ja pyöriäisenä niinkuin kissanpentu permannolla itsensä ympäri ja hännänpäätänsä kyöräten! oli eräs ajatuksen nuhde, joka lykkäsi itsensä välipalasena mielen kurkun nieltäväksi ennenkuin ateria oli amenessa: kissa häntänsä lirpuilla ja mies vihansa vilastuksilla ovat jokseenkin yhtä järkevissä jahtivähdeissä, koska kumpikin, jos mitä saavat hampaisiinsa, omaa itseänsä lopulta purevat, ja lorttipuolta itsestänsäkin!) nuhteli itseänsä, mutta kummasteli samalla koko ajan valppaasti mielessänsä, kuinka nyt oli niisiä poljettava, jotta kukeranpää saataisiin taas siliälle kankaassa ja solmunsotko selvitetyksi: hulluhan nuottansa meren-ajoille jättäisi ja saaliinsa veden polskilla pulikoimaan, ellei muu ole kysymyksessä kuin risuharin kirvoittaminen hangottelemasta silmukkojen langoissa ja peräpuhjissa ja merenlikoon astuminen saapasvarsien suuhulinoita ja kylmänkastuvia makovöitä myöten! Ei tässä saapasten savistumista auttanut aprikoida, kunhan vain loikka luonnisti ja varvas kriipasi kamaraan tulva-ojan toisella partaalla, mutta siinäpäs juuri pintele olikin ja vatsanprässi, mistä yritti ja miltä paikalta sieppasi puhdin, jottei tapaisi itseänsä nokillansa vetelässä siellä, missä olisi kaapaistava tannerta hinkselien vilskumilta ja paitapalttinan hutkimilta selässä! Alastalo tuhi peukalon sileällä puolella nenäpieltänsä: ei tässä riittänyt se yksin, että yritti, tässä oli onnistuttava ja liukkaasti, jos mieli, että koko lauma oli kauniisti kerittävänä karsinassa ja veräjäpuolien sisäpuolella, eikä karussa ja sorkkatravissa pitkin pieliä pakonsa paimenilla pellon joka saralla ja laitumen lakealla!

Eenokin käsialaakin Alastalo tarkasteli ja silminensä katseli pöydälläja parkinpaperilla sen ajan, kunnes pää palaisi kylmillensä ja sanoisijotain, mitä nyt oli tehtävä ja nopeasti kuin kuutin avaaminen tuulenpuuskassa: tottamar jotain sentään aina keksii, ellei tätä niin tuota,kun paikka on piukka, eikä muu auta! ajatteli hän ja asetteli veriänsälevollisiksi sillä aikaa, kun silmä toimituksillansa puolhyväksyenmutta puolmoittienkin kulki Eenokin käsialan jälkiä: nimi selvästikynnetty paperille ja kirjain joka lenkiltä aurattu niinkuin Taalruutaikoinansa ja muinen on istuttanut taidon sorminappuloiden päähän,mutta ei paperin näkökoreus ja siivouden silmäruoka paljoakaan olevoittanut Eenokin taksista; ja tuhtaus vaivaisen, vaikka järkiharkintaaviljellen jo ennakolta varrottavankin 1/32 osaruupun ja hyttysen lirtinvuoksi on ollut melkeinpä liiaksi voimille käypä ja hikinen, koskapaperin pinnassa on merkkejä ja peukalonjälkiä! tarkasteli hän jaharmitteli mielessänsä, samanaikuisesti kuitenkin koko ajan kaikellahengen väellään tuumaten, mitä hiivatissa hänen sittenkin olitekeminen kovan lykyn Pukkilan kanssa, karsashirren seinäkehässä,kompastuskynnyksen pitosalin ovella ja varsavikurin kengityspajassa,antaisiko parin lähteä salista, äijä edellä isäkurkena ja kopeana,poika jälessä tipuna ja penikkana, häntä alaloirossa kummallakinperäplaneetissa ja pyrstökeikkumilla, vai oliko sovinnon näön vuoksi jamuittenkin tähden sekä asian ruotojen karsimisiksi harjattava partaniin itsellä kuin naapurillakin siivoille jakauksille, lepytettävälempo omissa nahoissa ja kesytettävä toinenkin talutettavaksi varsaksisalissa? Alastalon harkinnat olivat kuitenkin yhä vielä niissäristituulissa, joissa piukkakaan peränpitäjä peräpiitalla ei itsekäänvielä ole käsissänsä perillä siitä, onko helvarin varsi seuraavassatingassa nakattava täysmyötäsen käskemille väljän-kureille vaikiristettävä tikistämään nokkanavakkaa päin kapean nenänpään kalpeita!

Näillä vartioimisilla ja vihuripäiden tarkkaamilla olisi Alastalollavielä kulunut kukaties hyväkin aika, sillä merimies ei koskaan saaenempää mielensä kuin merenkään harjaspäillä liikkua toimissansaverkasverisempänä ja hidasvaroisempana kuin juuri sillä nipukalla jasilmänkärjellä, jonka jälkeisessä tuoksauksessa miehen on kokopuhdillansa ja ruumishengen tempaukselta oltava kynsillänsä jakärppänä: olisi kulunut kukaties hyväkin aika; kynnet korjossa kerälläsäästövaruillansa mihin vain ja selän kouru laiskanjuonissa loikankäppyröillä valmiina niin leikkiin kuin tositiimellykseenkin, elleisalissa olisi samanaikuisesti ollut tapahtumassa muutakin, joka tulivaikuttamaan siihen, että Alastalollekin selvisi nenänhajulta ja ilmanhaistamilta, mitä kuuttia nyt oli helpattava ja miltä kantilta tuultanopeasti siepattava purjeen puhtiin, jotta taaskin keula visertäisi jalaita pyyhkisi ja pursi muistaisi, että matkan teossa oltiin eikäturhilla puskusilla tuulispäiden ja pahasarvisempienkaan puuskupukkienkanssa! Paitsi sitä, että salissa Siviän poistumisen jälkeen vallitsiepämukava ja hiukka pahaenteinen vaikeneminen ja hiljaisuus erikulmilla ja ympäri koko huonetta, ja että joku malttamattomampi jaheikkouskoisempi jo mittaili varovasti silminensä matkan väliälaattialla omalta tuoliltansa tampuurin ovelle, josta pääsi ulos jaitsekin porstuan puolelle, jos läksi joku toinen edeltä liikkeelle jakävelemään, paitsi tätä yleistä epävarmuutta istumisissa jalevottomuutta silmäin välttämisissä, kun kenen katse vahingossa sattuikohtaamaan jonkun toisen, niin huomasi Langholmastakin, hänenkärsimättömistä liikahtelemisistaan keinutuolilla ja vakovarjonjyrkentymisistä hänen otsansa pystypielillä, että salissa oli tukalaa,ja että kauan ei tarvinnut odottaa, ennenkuin joku sanoisi jotakin,luultavasti juuri Langholma, ja semmoista, jonka jälkeen monelle tulisimieleen kotiinlähtö ja tuulentarkastaminen akkunasta, jokolakeentumisen merkkejä alkoi näkyä puunoksissa. Mitään tämmöistä eikuitenkaan tapahtunut ja Langholman odotettu sanakin jäi näilläkireillä ja valkean vaaroilla onneksi vielä lausumatta ja toistaiseksileuan lukon talteen, sillä nyt sattui salissa muuta ja huomio kääntyiHärkäniemeen.

Härkäniemen edessä seisoi edelleen Siviän vihapäissään laattiallelaskema kannu, kuumiansa hehkuva totivesikannu posliinisessaviattomuudessaan pelkällä paljaalla, vaikka matoin peitetylläpermannolla. Ei se siitä siirtynyt, vaan paikallansa pysyi, jos sitäkatsoi tai vältti katsomasta! Härkäniemen mielestä oli synti, että jaloastia, heleintä englannin posliinia poskiltansa ja kylkiensäkuvukkaalta välkyltä noin sai seistä hylkynä ja alennettuna kenenhyvänsä, hänen ja muiden, saapaskärkien ylitse katseltavana. Sitäpaitsipuri sydäntä surku Siviänkin puolesta ja kummitytön tähden, että paranja tytöntuikun oli turhan taitse ja pelkkien puheensylkien vuoksityhmillä miesturinoilla ollut suututtava niin silmittömästi japarkupakissa paettava salista niin suinpäin, että kannukin olikorjaamatta jäänyt keskelle laattiata jokaisen katseltavaksi, jamuistuttamaan siitä, että Alastalon urhea Siviäkin kuitenkin vain onsuloinen tytärlapsi tyttöihmisen povin ja tällä haavaa silmät punaisinajossakin tuvannurkassa hyrskimässä ja nenäliinansa kulmaa puremassa,jollei polkenut pientä jalanterääkin laattiaan! Härkäniemellä oliperiltänsä hyvä sydän, varsin heikko oikeastaan, vaikka naimaton miesolikin, ja lisäksi häntä, omien asioittensa ja passaamistensa hoitoontottuneena harmitti, että kannu jäähtyi turhiltansa permannolla,kun se yhtähyvin voisi seistä pöydälläkin ja höyrytä totitarpeidenkeskellä, ja niinpä olikin pian salissa itsekunkin katseltavana ja,vakaanaamaisesti tai naurunnuoteilla seurattavana se näky, kuinkapitäjän leveähartiaisin mies, joka kyllä ei uumapaikoilta ollut yhtätykevä kuin Alastalo, mutta muulta ruumiilta ja jäsenranteimilta sitävarustetumpi, ja jolla hartiaryhän ja selkäleveyden täysmanttaaliinoli käytetty ja kätketty osa siitä liikamitasta, joka muillavenyväluontoisemmilla ja luukasvuiltaan piippuisemmilla miehilläylikyynäräisenä roikkuu sivuilla hihanvarsiin pujotettuna jatoimettomilla kyynäsheilumilla, kuinka tämä ruumiinsa tykyräisiltäpuolilta varsin vakavalta näyttävä mies ensin huolehdittuaan siitä,että piippu, joka toimituksen ajaksi oli riisuttu suusta ja poistieltä, varovasti tuli sovitetuksi sohvan kulmaan ja sille sijalle,jonka hän itse nyt hetken kestämäksi jätti, kuinka tämä mies,melkein varpaisillaan, niinkuin varovissa askareissa ja askelotoissapitääkin, nyt lyhyenpuolisilla, mutta tanakoilla ja anturamitoiltakunnioitettavilla sääritallustimillaan verkaksiltaan eteni permannollasitä vaaran paikkaa kohden, jolla vielä kuumiansa sihivä kannulaattialla posliininsa tietämättömyydessä seisoi, ja jolta hän kaikistahankkimisista ja esivalmistuksista päätellen aikoi kuin aikoikinrohkeasti noukkia kouraansa ja poimia maton kamaralta sen syntikruukunja syytöspatsaan, jota tätä hetkeä aikaisemmin ei ainoakaan silmäparisalissa ollut täydellä miehuudella rohjennut muuta kuin heikottavinomintunnoin ja pikaan silmää sivuille välttäen ottaa koko terältäkatsoakseen.

Ei ikinä ole nähty Härkäniemen reistaavammallakaan kansitäkilläja aluksenkuuton kallistellessa anturain alla ja meren kuopillakahta puolta vierille käsin ja jyrkkäpystyä nokkanousuille jaahterinoukkimille pahemmin kuin vieritinlautanen pavunperkaajankäsissä, astelevan varovammin ja vatupassivalmiimpana kuin tällä erälläAlastalon salin permannolla, joka sentään viidettä syllän lakeanalepäsi vakaana ja vaarattomana honkavankoilla niskahirsillään! Olihänellä sentään nyt hyvä vara siitä, että hänen säärihaaransakin olivatmuuhun ruumiiseen verraten veistotyöltään lyhyenlännät, niinkuinkäsivarrentumpitkin sivuilla, joten merkillisempiä kumartelemisia eitarvinnut edeltäkäsin ajatella valmiiksi, kun otus oikein todelta tulinoukkimisen vuorolle laattialta. Olet sinä aika pilkkumi ja kissankihapermannolla! manasi hän kävellessään sentään ja kohotteli laskeutuvaaluontoansa, kun matkalla ajatteli, kuinka tottumaton työ hänellä nytkuitenkin oli edessä ja ihmetteli, millä hiivatin kurilla janoituudella naisväki tuommoisia astioita pitelee, kun eivät poltakynsiänsä, ja saavat hekon käsistänsä kuitenkin eheänä ja kiroomattapöydän siivulle paikoillensa! Et sinä itseltäsi kuitenkaan pöytäänvaella, jollen minä sinua nosta ja kanna! karaisi hän vielä ja puhuilakievankeliumia itselleen, kun jo seisoi vaarankappaleen vieressä eikämuu enää ollut edessä kuin se väistämätön teko, että nyt sai kunniallahyppystensä huomiin maton tilkuilta koko mekan ja makomööpelin, jonkatulikuumilla kupusivuilla ei totisesti näyttänyt olevan korvan sankaaja tarttumisen nykää ainakaan minkään täyskämmenisen miehen kouramitanvaralta ja riittämille! Olisi Jannekin, Pihlman tuolta taulun alta,nuorimmikseen joutanut tähän hätään ja häkärään ja Siviän jälkien jakiukuttelemisien paikkaamisille! äkäili ähisi hän ja torjui vieläviimeisellä ajatuksellaan maljakalkkia huuliltaan, ennenkuin tosityöhönalkoi ja kämmeneensä sylki, kerkesipä vielä eräässä aivonnurkassaan jasilmänluimistukselta kadehtimaan Krooklaakin, joka rauhassa jahikoilematta sai istua kakluunin nurkassa ja levossa naureskellaleukaansa, kun toisella vaivaisella oli vähti pahempi kuinvariksenhaaskalla seipäänpäässä tuulen kiljuessa saralla, ja sialla senomissa kalttajaispidoissa!

Valmistukset vain sentään miehellä ja meriastian keikkujalla ovatvaikeita; kun on kouraan syljetty ja tervatouvi pivossa, niin silloinhaalataan silmät ummessa, vaikka henki menisi, ja punnataan vaikka omanahka väärinpuolin, temmataan seitsemän selän väellä yksiltähartialuilta, niin että olka rytisee, jollei köysi myödä! Rivakasti, jaketterämpänä kampelaisena kuin esi- ja ensiliikkumisista olisi uskonut,oli Härkäniemikin nyt, kun tosivääntö oli likellä ja ennen alkamista,niin taitavasti ja etukykkimillään kumarissa kannunkihijäisensä jasiilinpiikkijäisensä yllä, ikäänkuin olisi koko kankean elämänsähäärinyt hameissa ja helmahopussa toton edessä ja sylkevän kahvinkiehannipperillä nuustimilla, eikä sydvestissä ja öljätyissä hampputouvienkimpussa ja merensaavin suolakaadon niskakasteilla. Kun ilvestä hankkiikeritsemään ja viilaa liuskimaan kynsipedon niskanutusta, niin on pikatarpeen sekä saksissa että keritsijässä, eikäpä Härkäniemikään kertakyykistyttyään kauvoja arvellut, vaan kaksi kouraa oli nopeastiposliinin kiljuvilla kupeilla: kerkesikö siinä sankapaikkoja hakemaanja kahvoja käsiinsä pitelemään, kun hemmetti ja helohelvetti kämmenissäoli sormien palamatta hätäjuoksussa saatettava turhilta höyrymiltälaattialla tarpeisiin ja toimituksiinsa pöydällä! Harvoin on mitääntotivesikannua juoksutettu semmoisella lennon puhdilla minkään salinlaattian poikitse, kuin nyt Alastalon ruusukylkistä posliinikannuaAlastalon salissa, eikä ikinä ollut kukaan nähnyt Härkäniemen tanakkojasäärinappuloita siirrettävän sillä hartaudella ja uskomattomallahölkänvikkelyydellä, kuin nyt niiden pistellessä parastansatrompuistansa permannolla, ennenkuin pöytä oli saavutettu japöydänkansi edessä ja viholainen kihisemässä poissa kämmenpohjista.Eenokkikin sohvankulmassa oli karkua katsellessaan toisen kerranihmeissään samana päivänä, ja riisui tänäpänä uuden kerranpiipunpalasen suupielestänsä voidaksensa rauhassa katsella ja nostellasilmäkulmiansa. Muista puhumatta, vaikka kaikki olivat yhtähämähämmästyneitä ympäri koko salia, joskin nyt jo jonkinverrannaurunhöröillä, kun kuumimmat paikat olivat onnella ohitse ja kannukunnialla ja eheänä seisoi pöydällä ja höyrysi pelastettuna. Härkäniemiyksin enää oli täystohduksissaan, kun hieroi kämmenpohjiansamiestyön päälle. Voipas posliinikin, jumaliste, olla tulistapirua kilopinnoiltansa, niinkuin naispiikaset kiivasiskuisiasilmäsirkkusistaan! manasi hän ja sääli kaikkia, jotka vakinaisestiolivat naimisissa ja saivat joka aika ja kaikissa säissä sovitella jalepytellä ja hantteerata pilkkumeja kuumiltaan ja kylmiltään, silitelläkissa kihaaviltaan lauhaksi ja nurpuviltaan leikkiväksi! Kämmenihonsasaisi kärventää lukemattomat kerrat, jos olisi ollut hullu ja mennytnaimisiin ja joutunut joka arki käsittelemään kotoposliineja ja arkojanaisastioita! siunasi hän uudemman kerran lykkyänsä ja tunnustelivieläkin arastelevia pivonpohjiansa, ennenkuin ajatteli pitemmälle.»Janne parka!» päivitteli hän ääneensäkin ja päästi huulensa pienilleomille mutinoille, niinkuin joskus yksin kotosalissa keinutellessakin,kun ehtoota on kulunut ja ajatuksen lankaa hypistelty, niin ettei siinäenää ole enempiä säikimisiä. »Janne parka!» kertasi hän omiaajatuksettomiansa, mikä toikin syljenjuoksu juuri Jannen nimenkielenpäähän tällä haavaa, vaikka Siviätähän hänen oikeastaan surku olija tosi sielunpinne tyttöposkisen ihmisen ja kummilapsen puolesta:naispuolinen ja kärsivä, niinkuin kaikki, joille Jumala synnyttämisenkipuja säälien on esilohdutuksiksi ja hyvityksiksi jakanut sulanihmettäsilmäsäihkien täystähtiin kimppukaupalla ja verenviehkää hipiäherkänsydänkuumiin heinäruohon laineimilta! Mutta mitäs tekemistä minullaenää on tässä ja pöydän edessä seisomassa, koska kannu on nostettupermannolta ja sekotusvesi paikoillansa karahviinien vieressä? tutkihän itseänsä ja harkitsi kylmäverisesti, koska vissi laiskistuminenajatuksensuonen juoksussa ilmoitti hänelle, että tässä luovissa alkoiolla ranta saavutettu, ja että oli paras aika ajatella jo ventaakin jakeulan kääntämistä ja löysätä puomi uudelle vedolle.

Katsahtihan hän sentään, ennenkuin kuuttinuorat olivat siepanneetkiriin uusilla nastanappuloillaan ja nykyinen ylälaitaparrasvuoroltansa lähtenyt kylkinensä menopuserruksille ja meren lykkimille,vielä kerran leikillisesti ja vasenta lautaa vilkutellen silmämunansayllä äskeiseen vähtikamraattiinsa ja siilinkäisen turkaseen pivonmakkiaisissa. Siinä nyt seisot pöydällä lasien keskellä kuin ruustinnaleveänä krinuliineissään pappilan pitosalissa piispankeräjien jälkeen!manasi hän sydämessään tiedotonta posliinia, koska hänelläkin sentäänoli ihmisen ihonahkaa kämmenessään, vaikka se merimiehen koura olikin.Käskee mennä kaikkea nostelemaan, mitä näkee laattialla, puhui hänvastaisen varalta opetusta itselleen, vaikka olikin tyytyväinen, ettäSiviän asia oli nyt kuitenkin tullut hiukka ja silmäänpistävältäkohdalta autetuksi. 'Ei kaikenkaan tyttöihmisiä voi siitä pelastaa,että he ovat naispuolisia ja pikaisia, mutta voi tuntea heillelaupeutta ja pidellä posliiniastioita posliiniastioina, vaikkaporottaisivat kuinka tulimmaisina ja turkasina kourassa!' arveli hänmatkan varrella ja ajan kuluksi, kun nyt taas oli kurssi sohvaa kohdenja kohta sai nostaa piippunsakin käteen takaisin ja pidellä silitelläkouranpohjissa turvallista merivahapesää, jonka tutunleppoiset jatasalämpimät kyljet eivät puhoomillaan koskaan tuikutelleet enempääpivossa kuin sydäntuntumissa posliinivilvaan tuimilla varikuumilla, taineitoihmisen silmäarmaitten hyykylmiltänsä vielä polttavammillavihanvasamoilla! Piippu, kun henki juoksee sen varressa ja sen rinnatovat puhdistetut, on selvä kapine ja hallittava asia, ja ihminensohvalla rauhassa piippunsa kanssa ja omien ajatustensa parissa onlevoissansa levollinen luontokappale, mutta riisuppas piippusileukapieliltä ja käveleppäs askeleen pari-kolmea ja tasaisella pelkällälaattiapermannollakin, niin huomaat, että keikkuvammilla et astele jahuojuvammilla et kävele kuuttosi ja astialastusi kannella Atlantinheittämillä ja valtameren makohenkimillä kuin lyhyellä anturamatkallasihirsisalvoksisessa salissa ja tasapartaisten naapuriesi vahtimilla:sama olet huoja ihmiskaarna mielenharjasi heilahtamilta jakinttuketaroittesi tolkulta, tallaatko permantolakeata salissavuoriperustan kamaralla ja honkaniskojen vaarumattomilla, vaihoiperratko askelpuolikkaasi eteenpäin täysaskeleen hinnalla sivuillekäsin haahtesi hoippumilla ja merenmöyryn vyörytellessä satasyltäisiäsyvyyksiään ruskavien lautaliitosten alapuolella! Härkäniemi olituumiva mies, kun hän nyt järjesti korttejansa takapuolellaan jamielevästi sovitti itsensä takaisin sohvalle, sekä etukäteen parillasiemauksella koetti, oliko henki elossa vielä piipussa ja ritinätuskollisina vireillä pohjasydämissä: järjestyksessä oli pesän koto,haikujen veto käynnissä ja mies onnellisesti haminassa taas. Ei merilleeikä retkille antaisi itseänsä järkimies, ellei sitä varten, ettäkeikkumisten jälkeen ovat hamina ja ankkurissa makaaminen aika mokomaaelämänvaihdetta! siunasi Härkäniemi sakenevan savupilven keskeltäitseänsä ja tilansa mukavuutta ja ihmetteli, että näissäkin ijissä jamaissa ollen hän vielä juoksee naisväen palveluksissa ja maistaamerenkävijän sekä jännityksen hiukut että levonlepot!

Salissa olivat nyt siis Härkäniemi ja Härkäniemen totiset toimet jaaskaroimiset permannolla ja totivesikannun paimennuksissa niinkokonaisesti vaatineet huomion ja silmänajatukset puoleensa, että tosisanoen, Siviä oli tyyten unhotettu kaikella neljällä seinänvierellä,ellei Janne mahdollisesti meriseinän juurella häntä vielä muistellut,ja aprikoinut nuoren miehen päässään pieniä ajatuksia tapauksenjohdosta, ei kuitenkaan viisaita, niinkuin hän Härkäniemen ijässä jakokemuksilla olisi ymmärtänyt ajatella, vaan päinvastoin sellaisia,joissa potkii itsensä, niinkuin silakka verkossa, yhden silmukansijasta kahteen ja kolmeenkin ja entistä pahempaan lankasotkuun:liekehtivä silmäpari on kaunista katseltavaa kauniissa kasvoissa, elleiajattele sitä, että niihin palaviin voi polttaa näppinsä, jos joutuusormineen liika likelle tutkaimia, niinkuin varmasti joutuu niinäviikkoina vihkipäivän jälkeen, joita on elämässä monta! Siviä siis olimuuten ja muitten ajatuksissa tyyten unhotettu salissa Härkäniemenhommastelujen kestäessä, ja sai sekin, joka tahtoi pitää langatselvillä salin tapauksissa, oikein palaamalta palata mieleensä jakirvotella kehitellä muiston kerän säikeitä takaperin päässänsä,ennenkuin taas pääsi asioiden rihmoille ja olivat elävinä edessäAlastalon ja Pukkilan äskeiset kuvastumiset ja harjalehtienpunoittamiset, joiden jälkeen jo oli täytynyt ajatella, turha matkakostästä tulikin ja lakin hakuu ilman läkin tuhria sormenpäissä!

Oli siis sattunut salissa hyvän lykyn suomilta semmoinen tarpeellinen,vaikkei tarkoitettu puhalluksen aika ja välituokio, jommoisen ihminenkiireen tingassakin joskus järkipäätöksinkin huomaa varata itselleenvähäpätöisissäkin toimituksissa ja vaikkapa vain liikakuumankahvitilkan särppimillä: lautastassia on varoviltaan häälytettävähyppyspäissä hetkinen ja huojuteltava huulten huokumilla, jotteihätikkönä hörpi varitulisia itseensä ennen liemen jäähtymistä ja poltaturhantaitse kielenpäätänsä ja kitalakeansa nahattomiksi! Alastalollavarsinkin oli syytä olla kiitollinen näistä Härkäniemen liikkumisistaja ehkäpä harkituistakin verkan kiiruista -- Härkäniemi oli kala javartoova säynäänselkä salmen suulla, jonka purstopotkauksista jajärjenkuonon kulloisistakin suuntakursseista ottakoon selvän hurtti,vaan ei kalamies ja nuottarihman laskija! -- Alastalolla oli siis tällähetkellä täysi syy olla tyytyväinen hylje nahoissansa, sillä nyt hänoli kylmä mies taasen vatsansa viimeisiä sisukuntia myöten, ja pääjärjen terillä eikä kukon harjan paisumilla! Oli pahustakin ollut itsekaatamaisillaan koko kaukalon ja ruokaruuhen yhdellä varpaanpotkauksella! Pojan pöksyissäkös minä vielä yhä kävelen, vaikka verkaatarvitaan hankkinaan niin paljon, että räätälin saksetkin tuntevatleuoissansa, kenen liivit silloin ovat tekeillä, kun minun liivejänileikataan pöydällä! torui hän itseänsä ja äskeistä pikaistumistansa jaharmitteli, että ihminenkin on välistä kuin umpileili, jonkavyövanteiden sisäpuolilla veri loiskahtelee riivattuna ja turhinhulauksin hyödyttömästi, kun se samoin pötköin ja puskimin voisijärjellisiin lautaruuhiin ja juoksu-uomiin johdettuna pyörittääväkikivet jytinöille ja jauhimille vaikka puolen pitäjän yhteisessäviljamyllyssä! Haaskaa itseänsä ja parasta puhtiansa suuttumisiin janenänniiskuttelemisiin juuri sillä täpärällä, kun on käsivarsi lingallaja kivenkipinä irkimässä peukalopihdistä sille vinkuvalle matkalle,jolla se nakkaa Goljatia otsaan tai oravan oksalta! manasi hän januhteli suolasi itseänsä ja maltittomuuttansa: vihastelemaan kerkiäämyöhemminkin ja jälkeenpäin ja vaikka vatsan täydeltä, kun vain senajan pitää päänsä kylmillä, ja sekä järkensä että kielenpäänsä nopeankärjillä, jolla hauki laidan vierille johdettuna on vapailta uimisiltaja purston polskimilta oikealla nykäyksellä ja siiman katkeamattakiepautettava leiviskän lentona partaitten sisäpuolille ja omilleteljuille potkimaan. Oli tuima pätkäys Alastalon harkinnoissa, kun hännyt, ennenkuin oli itsekään perillä, mikä tuuman mitta nyt olinyöreissä myödettävä, jotta tempaus tepsisi, kun sen vuoro aikanansatuli, vältti toistaiseksi ja siksi kunnes järjen sormenpää alkoi tunteahipovansa oikeata liipasinta, kuljettamasta silmänvihjaustakaan niilläkulmilla salia, joilla tiesi Pukkilan istuvan: hiipijä metsokuusenjuurellakin varoo säikyttämästä otusta oksalta ennenaikaisillasilmätirkkeillä!

Annankos minä pahuksen mennä poikineen niine päivineen peräkanaasalista, niin että lahkeet puhtaavat säärissä, vai lepytänkökukkohanhen ennen kääkäisyä ja räpylämarssia? pohti puhisi Alastalo japiti silmänsä visusti koossa parkkipaperin lehdellä pöydällä, jotteijoku tarpeeton vahtaisi vieriltä juuri sillä nikaman nokalla, jolloinjotain tulee mieleen. Eenokin riipinraapiset harakanvarpaat siinäseisovat ennallaan ja läjällisinä ja kiusasivat silmää silkosella jajuhlallisella paperilla koko arkin leveydeltä Langholman arvokkaan jaoman selkeästi toimellisen nimikirjoituksen alla: olisipa käskenyt edesPukkilan kirjoittamaan kolmannella vuorolla nimensä, niin kirja olisitähän asti siisti ja pulskias paperi muitten eteen levitettäväksi,sillä Pukkila, mitä hänestä muuten arvelikaan ja mikä kiusa jakompastuksen kynnys hän olikin asioissa, niin käsiala hänellä olijuokseva kuin valhe, ja nimensä hän kirjoitti paperille lenkinvedoinkuin laamanni ja julkisesti kuin kreivi! Alastalo syhytti nenäpieltänsäpeukalollaan ennenkuin mitään sanoi semmoista, jota sittenkin voisimyöhemmin vielä ehkä katua, mutta ajatteli hän, että paha sonni japuskuelukka on sittenkin turvallisempi otus ja talutettavampi vasikkakytkyimissä ja karsinaparsien sisäpuolella kuin laulamassa vapaaherranalaitumilla ja sarviparoonina tanhuan suussa seisomassa, ja katsahtikoetteeksi ja sivuvihkaa sentään pienen vilauksen ja varovanviistokarsaan niille vierille, joilta tiesi sieppaavansa sohvalta jaPukkilasta ne esimaut ja kyräilyn tiedot, joita tarvitsi. Nopea tämävilaus oli ja silmät pikaisesti kotona taas ja korjoissa, mutta Pukkilaoli tämän jälkeen nähty mies ja Alastalolla ajatuksen pivoissaaavistuksen syhy siitä, mihin kuriin ja kuinka rohkeasti nyt olihelvarin vartta painettava, jos nykyisillä kääntymillä sattui otollinenpyräys ja purje taas pääsi pyyhkimään ja keula pusertelemaan: kuntuulen suunta on haistettu, niin ei perämiehellä kuutossa enää olemuuta tekemistä kuin odotella levollisesti ja pitää kahta silmäävahdissa otsakulmainsa alla!

Pukkila sohvalla oli nimittäin selvä paperi ja aapiskirja naamaltansasille, joka osasi sisälukua. Miesparka oli totisesti kovanterillä tällähetkellä ja istui körteillänsä kuin hiilillä. Kunnia on kallis asiaihmiselle, ja kunnia olisi auttamattomasti paikalla Alastalontaannoisten sanojen paukahtamisen jälkeen ja kohta kun korva olikäsittänyt, että oli puhe hänestä ja hänen pojistaan, ja hänenprässeistään poikainsa naimisasioissa, kunnia olisi auttamattomasti jalennon väeltä käskenyt hänen sojolta ja kuin luodin pyssynpiipustalähtemään ruudin kylillä salista, Evald rohtimentopinkina jälistä,mutta se tuokion tuiskaus ja otollinen tinka oli nyt jo istuttu, ja nytolivat ajatukset ja järjen neuvot jo pinteleinä ja valtoimillaanpäässä! Pahusta, lähteä kyllä olisi voinut, mennä priimannut niin, ettänenänpiikki olisi valkeata kriipaissut ilmankrahinoista, mutta mitässenjälkeen? Oven ulkopuolella olisi seisonut poikinensa porstuassa, jamuut olisivat jääneet sisään saliin! Pihalle tietysti ja paattiin,sluuppiin olisi kävellyt, saapastanut, ja vetänyt seilit mastoihin,kluutit, kluutin pahat, mutta mitä olisi puhellut Evaldille, pojalle,pojanklopille piitalla, ja mitä mutissut itselleen partoihinsa,parrankarvoihinsa kotomatkalla? Koira, pikikimpa suussa, läskinpalasensijasta äkkihotkolta hampaisiin, hammasikeniin siepattu, onkos se sieväeläin täkillä ja soma katseltava, kun penu kiirii ja kiilii, kiskoohaukottelee kitapieliänsä ja ropsii raaputtaa kynnenharuillaleuanposteja, eikä mällinkarvas, musta mällinpalanen ikene-ihoissairkene sittenkään puruiltansa, ei heltiä sitkoiltansa, ei, vaikkalieraisi maonkuvetta kannentäkkiin tai hangottaisi saranat takanurinvenyvissä irvipielissä? Mikä penu minä olisin puremaan pikimälliäpaatissa, sluupissa sanon, koko kotomatkan ja kotonakin vielähuomisenkin päivän ja huomisen päivän jälkeen vielä viikot, javiikkojen takana uudet viikot, puremaan pikimälliä lähtemättömänähampaissani ja kitalaessa ja tunnonmaossa? Pukkilaa ravistutti kokokropalta paljas ajatuskin ja julkivihalta kipenöi hän kulmainsa altatarkalleen sinne kohden, jonne suuttunut silmäpari orsiensakahdenpuolen osuu, kun loukattu mies katsoo suoraan ja väistämättänenäpiikkinsä linjassa eteensä. Sohvan se kohta, jolla Pukkila istui,oli tuumalleen vastapäätä sitä muurinvierikulmaa, jossa Krooklalla olituolinsa, ja niinpä oli nyt Krooklan Mikkelsson auttamattomasti ja niinsyntisenä tai synnittömänä kuin hän ikinä hahmossansa asui jatuolillansa istui, nyt ruumiillisilta osiltansa tällä haavaa aikaarmottoman ja vaarallisen Pukkilan katseltavana. Tuommoinenkin takkiinnapitettu humalaseiväs ja housuihin vaatetettu haarariuku, jolla ei olenaamakaistaankaan räkännyt muuta kuin velkarevärssien tarkasteluissaleuankoukkuakin pitemmälle venynyt nenäorren luu, tuommoinenkynsihämähäkki inträstien korjoilla ja ryyppykärsä pullopotun vieressäjäisi minun jälkeeni istumaan tänne, jos minä nyt olisin hullu,lähtisin kävelemään ja paiskaisin oven takanani kiinni, jäisi, pahuspaikoillensa tuolin nokkaan istumaan kuin hirtetty varas nuoran päähänroikkumaan ja odottaisi nököttäisi, variksen knääkkä ja Krooklankraakka nenäkyynäränsä takana ahneena kuin puuäijä tyhjiltänsä kirkonportilla käden kokolta lantin kolinaa lautamakoonsa, ja tyhmänä kuinunilukkari torkuillansa kirkon sisällä penkin korvassa hurskaannuokuilla amenen päätä papin saarnassa, odottaisi nököttäisikärsivällisesti kuin piru syntisen kuolemaa sitä armon noikkausta janiskan nyökkäystä, kun Alastalo pöydän vierestä vinkkaa, ja saakirvottaa saranansa muurin loukkaassa liikkeelle ja lähteä kävelemäänlaattialla ja kuljettamaan luunsa salin perille ja kirjoittamisenprässeille paperit ja parkkikirjat leviöinä odottamassa. -- OlihanKrooklan Mikkel turvallinen ja paksuihoinen mies, joka ei vähistäsäistä välittänyt, kun paikallaan sai istua ja kyyköttää uuninnurkassa, eikä sitäpaitsi ihmisen tukkaharja siitä käryille kärvenny,vaikka joku julmasti katsookin, varsinkaan, jos on väliä kokonaisensalin mitta, niinkuin tällä haavaa Alastalossa peräsohvaltakaakelinkulman pieleen, mutta kyllä harvat hallavankorret samaisenMikkelin saitasatoisessa leukapäässä nyt kuitenkin alkoivat ajanmittaantuntea vissiä saivaransyhyä juurityngissään, kun silmäpari kuinrikinkatku siirtymättä pitää kellokaupalla tikkujansa niillähaivenilla, jotka, mitä olivatkin, kuitenkin olivat ihmisen omaarehellistä parrankasvua! Krookla alkoikin jo hieroa peukalonpäälläposkipielensä alikantteja, sillä eihän hän muuhun itseänsä syypääksituntenut kuin siihen, että istui tuolilla ja odotti laillistavuoroansa. Syö minut silminensä, vaikka tietää, että ainakin Eenokinjälkeen minun on käveltävä kirjoittamaan nimeni kirjoihin, kun Alastaloon kerjennyt vinkkaamaan! Tottamar hänellä se järki on ja ymmärtääolevansa velkaa minulle, niin ettei siitä asiasta kiukuttelemisen syytäole, vaikka Alastalo minun käskeekin hänen edeltänsä ja Langholman, jaminun puolestani Eenokinkin jälestä pöydän viereen! ajatteli Krookla jaalkoi olla karvainen hänkin: lävistää minua niinkuin minä olisinmakkaran palanen ja siankinttu hänen haarukkansa päähän ja kahvelinnokkaan!

Nyt oli heitä siis jo kaksikin salissa tirkistämässä toisiansa joksikintotisina toistansa vastapäätä, vaikka vihat varmastikin olivat tällähaavaa melko järjettömiä kummallakin puolella ja oikeastaan pikemmininhimillisten niskakarvojen perisyntiä ja luonnollista pystyharia, kuinsydämen tiedon kiukkutekoa ja harkittua häristyksen syntiä. Sattuutarhalla joskus, että kaksi sonninuorukaista havaitsevat seisovansasarvekkain toisiansa vastapäätä, ja tunkiolla, että kaksi kukonpoikaatikuttavat nokittain toistensa edessä, eikä silloin tavallisesti autamuu kuin vimmattu otsarysy ja niskavääntö kahden sorkkamajuurin välillätai vielä vimmatumpi siipipyristely ja varvastramppi kahdenkannuskeikarin ja helttaherran kimpuilla, mutta koska ihminen joskus onelukkaa viisaampi, niin äkkäsi Pukkila tällä erällä ja näilläsilmätiukkojen tikutuksilla ja riidan punoituksilla, että aivan turhaanja suottansa hän kiukkuansa haaskaa juuri niille vaiheille huonetta jasalin seinäkehiä, joilla se tuoli seisoi, jolla Krooklan Mikkelruumiillisessa näkyväisyydessään, vaikkei sen viallisempana kuintavallisestikaan, sattui istumaan katseltavana. Mitäs keräjänpitoja jasilmäsuolojen vaihtamisia minulla oikeastaan tällä haavaa on Mikkelinja koko Krooklan kropan kanssa, koskei ole inträstitermiinaakaanlikellä, ajatteli Pukkila nuolennopeasti ja raittiisti, ja siirsijärkiinsä palaten paikalla silmänsä ja kipenöitsemisensä vasemmille javieremmälle: katselen sivuun suupellejä ja uunin messinkejä, niin saantirkistellä ja kiukutella rauhassa ja kytätä, kuinka tiiviisti hyvänsäilman että pinteleet ja pelivärkit närkästyvät kilokarvoissansa jaalkavat sylkeä äkää takaisin syytöntä ihmistä päin silmiä niinkuin muuttuommoiset ja Krooklankarsaat.

Pirhanattakin, kun nyt tietäisi, lettaako ankkurin paikalla ja lähteesohvalta, jättää muut istumaan ja neniänsä niistämään ja paiskaa oventakanansa kiinni, niin että seinähirret laulavat hongassaan vieläpuolituntia jälkeenpäin, vai pysyykö viisaana, taittaa ylpeydennenäliinana taskuunsa ja nielee harmit ja ruodon piikit kurkusta alaskauniisti ja yskimättä, niin ettei kukaan huomaakaan? Komeata se olisikieltämättä ja hiljaisuuden humaus hetkeksi salissa, kun ovi olisipaukahtanut kiinni ja jokainen ajattelisi, että nyt Pukkila läksi,Petter Pihlman läksi kotiinsa, eikä palaa! mutta entäs senjälkeen japerästäkäsin? miltäs maistuisivat omat ajatukset parrassa, kun paatissaajattelee ja tietää, että muut toiset jäivät ja paperi laitetaansalissa valmiiksi, vaikka itse läksikin pois, ja mitäs tekee syksyllä,kun kiroomasta väsyy ja katselee akkunastaan, kuinka Ströömilläkulataan edestakaisin niin että kölejä tulee surku ja Alastalolla onasiata Langholmaan ja Langholmalla Alastaloon ja minä saan merkitämuistoon ja almanakkaan kolme reisua viikossa, kun muut huiskivat jaminä makaan! Ja kirkonpakka? syntiseksi minä tervaan sieluni jakuolemattoman itsenikin talven mitassa, kun en kertaakaan julkeakasvopuolineni siihen kyläänkään, missä kirkko seisoo ja missäpäättömät ämmätkin ja aidanseipäätkin tanhuan varsilla prätisevätparkeista ja Alastalon topintikuista niin monta kuin on sunnuntainpyhää vuodessa kolminaisuuden jälkeen ja ennen alventtia, puhumattamiehistä ja ihmisistä, joilla on kita kainalossa ja kielenpääfliiteillä, kun jo näkevät virstan päässäkin nenänknupin kaltaisentiellä! Pataan tipahtaneen varsihärkilön popsii puuron mukana pikemminlusikastaan ja nielee varsi edellä ja kräkit vastaharassa liukkaamminsuihinsa ja kurkustansa suoliinsa kuin kestää elävä ihminen vuoden ajatkorvissansa »Alastalo-Alastalo», ja minä nylkemättömänä nahoissani senpäivän, jolloin parkki flakaa valmiina Alastalon rantalahdella ja kokopitäjäs on koolla, luotokalliot tärisevät lähtökanuunan jyräyksistäja minä vedän täkkiä korvilleni kotona sängyssäni, etten kuulisi!Hetkiä on elämässä, jolloin oma kielikin maistuu karvaalta ihmisensuussa, ja Pukkila ajatteli surkumielellä korsteenihattuansakin,joka tomuttamattomana ja pölyissänsä saisi semmoisena päivänäkäyttämättömänä ja harjaamattomin kyljin kumista tyhjiä konttoorikaapintakahyllyllä!

Sydämenkatku on sydämenkatkua, eikä se suinkaan rohkaissut lähtemisenmiesmäisyyttä, mikäli nyt semmoisiakin ajatuksia ensi pyräyksenkiivastuksessa sikisi päässä, mutta sitäpaitsi hulisi ilmassa muutakinja sieraimiinkin tuntuvaa, joka vaikutti, että salin jättäminen juurinäillä rupeamilla olisi kysynyt aika lailla luontoa, jopa sulaahulluutta, kun vähän pääsi taas järkensä sarviin kiinni. Siviän äskensekä saapuessa saliin että hänen lähtiessään salista oli nimittäin ovenavaamalta kummallakin kerralla lemahtanut huoneeseen tuvan puoliltaniin väkevä ja makuisa hyvänhajun tuoksu, että ilma vieläkin olisalissa sakea paksusta paistinkärystä ja muista maistuvista höyryistä.Ei tarvinnut olla mikään Mooses ja profeetta ymmärtääkseen, että tuvanpuolella valmistettiin jotakin ja että se, joka nyt jätti salin jalyhytnokkaisena lähti kotiinsa, sulki oven takanaan melkein kuinherkkujen vierestä ja vativalmiista pitopöydästä nousten ja palasenkaanmaistamatta viikon valmistuksista ja Eevastiinan parhaista!

Ihminen on sentään aina ihminen ja Alastalon Eevastiinan pitoräätitpitäjässä tunnettuja, eikä Pukkila suinkaan kuulunut siihen ihmislajiinja Israelin lapsiin, jolla järki seisoo takaperittäin ja selkääkääntäen päässä silloin kuin hyvät haisevat sieraimiin etukurilta.Vaikkei siis Pukkilalla olisi ollut muitakaan ja vakaviakin syitä jajärjenpidätyksiä viisaaseen viivyttelemiseen ja varovaiseenliikkumiseen lähtemisissä, ennenkuin äkkipäätä ja päistikkaa jättipaikkansa sohvalla ja läksi ovea käsin kävelemään, niin nyt, kunsieraimienkin todistamilta oli selvä ja väistämätön asia, ettätupakamarin puolella ja oventakana seisoi kutakuinkin katettuna, jahajujen kiinteydestä ja lemahtelujen tuoreudesta päätellen pakilleenkuormattu ja murkinakukkurainen pöytä, niin nyt hän olisi ollutpähkähullu eikä Pukkilan Pihlman, jos hän olisi ollut kevytmielinen jakallistanut korvansa ylpeydelle ja kiusaajan kuiskutuksille ennenkuinateria oli tarjottu ja syöty. Pukkila jäi siis paikoillensa jaajatteli, että odotan pienen ajan vielä ennenkuin lähden: kotiinkerkiää myöhemminkin, ja aina lähtemään pääsee, kun lähtee vaan!

Langholman oli rypistyttänyt otsaa, niinkuin muistamme ja niinkuinluonnollistakin oli hänen asemassaan keinutuolilla salissa jaLangholmana pitäjässä sekä Efram Eframssonina itsensä edessä, kohta,kun Alastalolta oli päässyt tuo hänen taannoinen maltiton, vaikka vihanpuuskan selittämä, ja Pukkilan päiväkautisen nalkutuksen ja kärttämisenjälkeen hyvinkin ymmärrettävä sana, jota kuitenkin kohta häpesi, kunsen oli kuullut, ja joka erinomaisesti olisi sopinut jäädä talteen jahammastarhan sisäpuolelle inhimillisenä, vaikka miesten kesken jaasiajutuissa lausumattomana ajatuksena. Jo kohta Alastalon sananjälkeen ja sammakon päästessä sopimattomasti järki-ihmisen jatäysmiehen parrasta, oli hän ollut avaamaisillaan suunsa jatäräyttämäisillään terävää: olikos laitaa ja säällistä sekottaaasioihin ja laivaneuvotteluihin vaikka silmittömänäkin ja verenkiivaudessa oman tyttären ja syyttömän Siviän nimi? Tyttö oli silloinkuitenkin itse ilmestynyt omassa kuvassaan ovesta ja salin puolelle,niin että oli täytynyt pidätellä itseänsä sen ajan kuin herkiänpalanenhääri huoneessa ja silmien edessä, eikä sopinut sanoa sanaakaan muutakuin pitää suunsa kiinni ja niellä häpeätä itsensäkin puolesta, kunsentään piti itseänsä vakavana miehenä ja nyt kuitenkin oli ominekorvineen istunut joukossa ja kuuntelemassa, kun samasta ihmistaimestaoli puhuttu ajattelemattomia ja semmoista, jota oma läsnäolo ei saisisopivaisuuden vuoksikaan suvaiten kärsiä. Rypistellyt siis oliLangholma otsaansa, ja kulmille kasvanut pilvenjyrkkää, niinkuinhellepäivän kallistumillakin joskus raskasta seinää ja uhkaavaatornisakaraa taivaan otsille ja jylheneville itäpielille puol'lakeamyöten ja kannen korkeuden kiireille saakka. Mutta aina ei sittekäänlyö nyrkkiä taivaan peltiin ukkosen vihastunut jyly eikä ratkeamustankaan pilven jylhä povi jylinänsä vyöryin kyyristeleväin mannertenylitse, koska vielä seisoo Jaakko porteillansa syksyn ratsujapidättelemässä, mailla on suvisää, merien henki heinäkuisen leuto javesien vöillä lepyttävä hiilto karskinkin karahuttajan asettimiksi. Eiratkennut lonka Langholmankaan kulmilta kuin lauhoin loittonevinjylinöin selkeneviin ilmapieliin haihtumaan, sillä ankarakin kasvopielion ihmisluista veistetty ja ihmis-iholla vaatetettu, ja olisikolakitaulun kivipintakaan ja Mooseksenkaan Sinai-naama kestänytnaurunväräyksen nykimättä suuvierissä ja silmälaudan läpyttelemättähymynlepposia nurkissansa sitä näkyä, kun leveä Härkäniemi hartailtansakyykistelee laattialla sen kuin selän kyynärkuormat kumartuvat janoukkii koparainsa kankealla toimella kannunpiskuista ja varikuumaaposliinipentua permannolta sen kuin näppeinensä uskaltaa likelle jamieskurssilla rohkaisee itsensä ryhtymisiin. Totisesti silisi vaonuurtoLangholmankin otsajyrkänteillä melkein tasaiseksi ja silmätuimiin sulivastentahtoakin kilottelevaa huvittumisen vilkettä, kun nyt karhukinkippasi ketterän töppösillä laattialla, posliinikannulla pussikoissaoli tulistakin kuumempi kiire, ja Härkäniemellä kiiliskärpänenkourissansa, ennenkuin peto siivona sihisi pöydän pinnoilla, mies olikunnialla selvittänyt kämmenpivonsa hehkukimalaisen kupeilta ja ihminentaas oli vapaa vanhapoika permannolla ja naimaton omien käsiensähaltija salissa. Olisivat sinullakin aikamoiset aviomiehen ja sopusukantassuttajan lahjat, vaikka käyttämättömiksi jäävät tässä elämässä!ajatteli Langholma siinä avaran aivotupansa joutilaassa nurkassa,joissa naurunpilkistyksilläkin oli kotosijaa, ja huomasi itsekin, ettämielen tuimistelut Härkäniemen hommien ja miehuullisuuksien jälkeenolivat hieman myöhästyneitä räättejä ja tarjottavia nyt enää salissa.Langholma oli siis nyt jo taas leppoisampi mies istuimillaan jalauhkeampikatsantoinen silmänluonniltaan kuin ensimmäisen niskannostonjälkeen olisi ehkä odottanutkaan, keinutuolikin oli jo taas lykättykiikkumaan ja liikkeelle. Olivat hänenkin aistimiinsa myös alkaneettuntua ne hyvän leyhkät, jotka oven avausten lähdettäminä olivatetukamarin puolelta levinneet saliin: on vaikeata säilyttää itsensäankarana, kun tietää, että talon emäntä on täydessä pouhassa jasydämenhyvyydessä vierastensa vuoksi tuvassa ja että helmojenkerkeämiltä juoksutetaan seinän takana koripinollisia pitovaraksipöytään paistiherkkujen poristessa hoppukaupalla uuneissa javatikukkuroiden odotellessa kantovuoroansa uuniarkuilla japatakansilla! Pahemman jyrähtämisen sijasta lähtikin Langholmasta nytsiis vain lievä nuhtelu ja sopivaisuuden vuoksi lausuttu varotuksensana, jota sitäkään ei erikoisemmalla äänen terällä piukennettu.»Särisette keskenänne kuin rippikoulunkäymättömät lapset ja unohdatteasiat! Eikös parkkikirjan kirjoitus vielä ole kesken, niin että muutjahnaamiset voidaan jättää?» kysähti hän ja katsahti merkitsevästiAlastaloon sekä pysäytti keinutuolinsa taaskin, jottei se narisisisanojen aikana. Pukkilaa ei otettu silmännenäänkään, minkä seikanPukkila kyllä huomasi ja närkästyi sydämensä muun vastoinkäymisen janärämielen lisäksi vielä siitä, ettei häntä edes nuhtelemisenarvoiseksi katsottu silloin kuin toista ja Alastalon Hermannia.

Alkuperäinen lähde: Projekti Lönnrot