HARHAMA I
Kirj.
Irmari Rantamala [Algot Untola]
Helsingissä,
Suomalainen Kustannus Oy Kansa,
1909.
"Syntikin on ase Jumalan kädessä."
SISÄLLYS:
l. HAIHTUVA AJATUS AVARUUDESSA.
Osota minulle. Jumala, mihin voisin Sinua paeta.
2. MUNKKI.
Ihmiselämä on kulkua Jumalan kädessä.
3. KIERIVÄ KULMAKIVI.
Ihmiselämä on pirunpaulassa rimpuilemista.
4. NOIDAN LAULU.
Elämä on ihana orjantappura... täynnä tuliokaita.
5. HIIDEN MYLLY.
Elämä on kaunista tarantellaa... se on tulikuumilla
neulankärillä tanssimista.
6. KULLANTEMPPELISSÄ.
Elämä on tulikuuma kultavuode.
7. HÄÄPÄIVÄ.
Elämä on kaunis morsiusvuode, jossa on lika luteena.
8. SYNTYMÄPÄIVILLÄ.
Elämä on Jumalan kiirastuli.
9. HORNAN LUOLA.
Elämä on työtä ja vaivaa.
10. KUN TYTTÖ TULI LEIVÄN HAUSTA.
Elämän on katkeraa savua.
11. KUN SEPPÄ VIRITTI VIULUT PAJASSA.
Elämä on ihmistä nakerteleva nälkäinen rotta.
12. VÄKI TANSSI, KUN VIULUT OLIVAT VIRITETYT.
Elämä on tulikuuma kukka.
13. KUN POMMI PANTIIN PERUSKIVEKSI.
Elämä on sappikatkeraa viinaa.
14. SAARNA VIIDESTÄKYMMENESTÄ YHDESTÄ JA PERUSKIVESTÄ.
Elämä on suuri musta käärme.
15. TSAARIEN HAUDOILLA.
Elämä on rakkaatta, joka polttaa ihmisen poroksi.
16. MUTTA KOTIPORTILTA KÄÄNTYI POLKU.
Mihin voisin minä paeta elämän hampaita?...
17. PÄIVÄLLÄ NIIDENPÄÄSSÄ, ILLALLA VALKEASSA TALOSSA.
Elämä on purppurapukuinen kolera.
18. RIITOJA, SYKSYISIÄ HARPUNSÄVELIÄ JA TALVISIA AISTIPUNAKUKKIA.
Elämä on tulinen synninhiillos.
19. KAKSI AATELIA.
Elämä on Jumalan jauhinkivi.
20. KUN SUORTUVA KATKESI ORJIEN KAHLEISTA.
Elämä on pettävää sumua... se on ainaista suurta humua.
21. TYÖN AATELIA OPPIMASSA.
Elämä on kova koulu.
22. VIPUSEN VALKELLA KURJUUTTA KUMARTAMASSA.
Elämä on kovaa kivimäkeä.
23. ELÄMÄN UUDEN AATTOILLAN UNELMA.
Elämä on petollinen unelma.
24. ELÄMÄN VIRVATULIA.
Elämä on Jumalan antamaa kuritusta.
25. HISTORIAN LANKOJA JA NYKYISYYTTÄ.
Elämä on tuskaa ja vaivaa.
26. KUN MIES KUMARSI JALKAPUUTA.
Elämä on ainaista turhasta taistelemista, josta
on haavat ainoana voittona.
27. MUSTIA KUKKIA JA UKKOSILMOJA.
Elämä on ainaista päivänpaistetta, joka polttaa
kuin tulitutkain.
28. RITVAN LAULU.
Elämä on kaunis synninkukka, johon on käärme kätkettynä.
29. SYYSÖISIÄ ELÄMÄNVALOJA.
Elämä on kaunis portto, joka tarjoaa huuliltansa
kiehtovaa Juudaksensuudelmaa.
30. LAULU, JOKA LAULETTIIN RUNON LOMASSA.
Elämä on poroksi polttavaa vihaa.
31. KYMMENEN RUPLAA.
Elämä on häpeän kultaraha.
32. HYVÄN JA PAHANTIEDONPUUN JUURELLA.
Elämä on tuliomenoista hohtava hyvän ja pahan tiedonpuu.
33. ELÄMÄNKUKKIA.
Elämä on suuri erehdys.
34. VARJOA JA KOTI-IKÄVÄÄ.
Elämä on harhama, joka oikaisee itse itsensä...
Elämä on Jumalan ijankaikkisen rakkauden tulinen käärme.
Haihtuva ajatus avaruudessa.
Osota minulle, Jumala,
mihin voisin Sinua paeta!
Jumalan henki liikkuu rannattomassa avaruudessa, ikuinen valo
ainaisessa synkeässä pimeydessä.
Pohjattoman syvyyden varaan luo Hän maailmoita, eikä Hänen
peruskivensä petä. Kun Hän käskee, niin tyhjyys on vankka, kuin
harmaa vuori. Se kestää maailmoiden painon ja Hänen tahtoansa
totellen pitää pohjattomuus vetten paljouden, eikä koskaan vuoda.
Käsittämättömät ja lujat ovat Jumalan peruskivet.
* * * * *
Olematonkin Hänen edessänsä vapisee; kaikki Häntä tottelee. Hänen
vihjauksestansa synnyttää tyhjä aineen ja sumupaljoudet alkavat
kieriä maailmoiden synnytystuskissa. Kuut ja tähdet syöksyvät niiden
kierinnöistä tuhansina tulikerinä. Kuin hirmun käsistä päässeinä
suoriutuvat ne radoillensa hurjaan sfeerilentoon.
Ihmeen suuri on Hänen luomistyönsä. Tyhjästä Hän luo aineen. Tuli
synnyttää veden, kun Hän vihjaa, pimeys valon, kun Hän niin säätää,
ja maa nostaa Hänen käskyänsä totellen vuoret povestansa.
* * * * *
Halki rannattoman avaruuden karkaavat Hänen kättensä työt teitänsä
etsien. Vinhoina kuin kauhun lyömät pauhaavat ne toistensa lomitse
pimeässä tyhjyydessä. Yhtäällä kirmaavat ne rataansa tulikerinä,
toisaalla kohisevat vetten paljouksina. Eikä yksikään tunne matkansa
määrää, eikä tiedä tarkotustansa ja syntynsä syitä.
Salatut ovat Hänen ihmeensä syyt ja synnyt, tutkimattomat Hänen
aivoituksensa.
* * * * *
Tuolla lyövät tähdet yhteen ja syttyvät kuin taula iskun kuumuudesta.
Pian sammuva lieska valaisee ijäistä pimeyttä. Sen ainaisessa
äänettömyydessä kuuluu pauhu. Pimeys vapisee, tyhjyys on tulena.
Hetken kauhu kiertelee sanansaattajana sisarmaailmoissa. Se on ainoa,
haihtuva muisto murskautuneista... Uutena tulipaljoutena alkavat ne
uudelleen raivota vinhaa lentoansa. Vavisten etsivät ne rataansa
avaruuden ihmeiden lomitse.
Suuri ja voimallinen on Hän, jonka edessä tähdet tanssivat
tomuhituina ja auringot säkeninä sinkoavat. Kuolema ja syntyminen
tottelevat Häntä, kuin orja ruoskaa. Joka hetki Hän luo ja murskaa
maailmoita. Hänen voimallansa ei ole rajoja, Hänen viisaudellansa ei
mittaa.
* * * * *
Mykkänä tottelee Häntä kaikki: tähdet rientävät ratojansa. Vinhemmin
kuin aatos kiertävät ne toistensa ympäri. Eikä yksikään väsy, ei
yksikään kysy: miksi? Kaikki syöksyy suoraan eteenpäin, eikä mikään
saavuta tienpäätä, ei mikään kysy: mihin? Ei ole tienviittaa, mutta
ei yksikään eksy; ei ole ajan ilmottajaa, mutta ei yksikään myöhästy.
Ei mikään pysähdy, ei mikään häviä, ei mikään joudu hukkaan.
Suuri on Hän, suuri ja rajaton. Kaikki putoaa Hänestä, kaikki putoaa
Häneen. Ijankaikkisuus on Hänen päivänsä aamu ja avaruus on kupla
Hänen kädessänsä.
* * * * *
Mutta tomuhituna kulkee maassa mullanlapsi avaruuden ihmeiden
keskellä. Haihtuva ajatus on ihminen Jumalan edessä. Hänen elämänsä
on tuskan tuikahdus, hänen tarunsa vihlova hätähuuto.
Hänen rauhansa on kuluttavaa tulta, hänen onnensa polttavaa syöpää ja
hänen ilonsa on katkeraa savua.
Hän on luoduista kurjin, sillä hän on vapaa: hänen vapautensa saartaa
häntä, kuin terävä tutkain ja piirittää kuin tulikuuma rauta. Hänen
valittavanansa on hauta, tai -- hauta.
Hän on olevista ainoa onneton, sillä hän yksin voi tuskansa tajuta ja
onnettomuuden onnesta erottaa. Povessansa hän kantaa maailmantuskan.
Hän on kärsimyksien ahjo ja kipujen liesi.
Hän on viheliäisistä viheliäisin, sillä hän on suurin. Taistelu käy
siksi hänen hengestänsä. Miekka tunkee alati hänen sydämensä läpi ja
hänen sieluansa raatelee tulinen säilä.
Hehkuva rauta on hän Jumalan pihdeissä, pian palava kuin virvatuli.
Armotta luo hänestä suurta luomustansa Jumala. Avaruus on Hänen
työpajansa, sen ihmeet ja elämä Hänen moukarinsa, turma ja kuolema
Hänen pihtinsä ja kärsimykset Hänen ahjonsa tuli.
Suuret ovat Jumalan työaseet. Haiven tulessa on ihminen Hänen
pitimissänsä.
Ihmispolonen! Astu nöyränä Hänen pihteihinsä takeeksi Hänen
alasimellensa!
Alkuperäinen lähde: Projekti Lönnrot
1 vuosi sitten
